Alppilan lukion ylioppilaiden puhe 2.6.2018

IMG_1816.jpgKalle Hazard
Meri Luukkanen

Alppilan lukio
Ylioppilaiden  puhe

Hyvää aurinkoista lauantaita arvon rehtori, opettajat, riemuylioppilaat, juhlaväki – ja ennen kaikkea uunituoreet ylioppilaat. Tervetuloa tänne rakennustelineisiin upotetun alkuperäisen Alppilan lukion liepeille juhlimaan kanssamme viimeisen 1900-luvulla syntyneen ikäluokan lakitusta.

Olemme viimeinen vuosikerta tuolta hienolta vuosisadalta, jonka aikana niin maailmalla kuin Suomessakin koettiin mullistavia hetkiä. 1900-luvulla ensimmäinen maailmansota alkaa, Suomi itsenäistyy, Neuvostoliitto perustetaan ja naiset saavat äänioikeuden. Toinen maailmansota alkaa, penisilliini keksitään, ehkäisypilleri tulee yleiseen levitykseen ja naiset saavat mennä ravintoloihin ilman miesseuraa. Homoseksuaalisuus poistetaan rikosrekisteristä – tullakseen luokitelluksi sairaudeksi –, Dingo lyö läpi, ja kaksi vuotta myöhemmin kukaan ei muista, mikä Dingo on.

Homoseksuaalisuus ei ole enää sairaus, mutta julkisesti hyväksymätöntä, Neuvostoliitto kaatuu, Suomi voittaa MM-kultaa, ja Mertarannasta tehdään kansallissankari. Suomi liittyy Euroopan unioniin, ja Minna Canthin kuolemasta tulee kuluneeksi 100 vuotta. Ennen vuosituhannen vaihtumista ehtii maailmaan pullahtaa myös 136 pientä, punaista ja kirkuvaa tulevaisuuden toivoa.

Kahdeksantoista vuotta myöhemmin nämä kirkuvat tulevaisuuden toivot ovat isompia, seisovat selkä suorassa ja odottavat malttamattomina tulevaa. Me 136 olemme harvinaista herkkua. Emme pelkästään siksi, että ennätysmäärä ikäisiämme alppilalaisia on päättänyt jäädä taloon vielä vuodeksi tai puoleksi, vaan ennen kaikkea siksi, että ylioppilastutkinnon kaltainen yleissivistävä koulutus on suunnaton etuoikeus, joka suodaan vain murto-osalle maailman nuorista. Maailmassa on noin 1,6 miljardia 12 –24-vuotiasta nuorta ihmistä. Tänä keväänä noin 27 000 suomalaista nuorta saa päähänsä valkolakin. Se on noin kaksi kymmenestuhannesosaa kaikista maailman nuorista.
Toki muuallakin maailmassa nuoret suorittavat yleissivistäviä tutkintoja, joista aina maasta riippuen he saavat jonkinlaisen lakin tai paperin palan tämän merkiksi. Suomen koulutusjärjestelmä on kuitenkin ainoa laatuaan. Laatunsa lisäksi koulutuksemme on lähestulkoon ilmaista – sekä ennen kaikkea turvallista. Suomea on helppo verrata Yhdysvaltoihin, joka dominoi mediaa, niin uutisia kuin viihdemaailmaakin. Vaikka koulutusjärjestelmissä on näennäisiä yhtäläisyyksiä, kuten esimerkiksi wanhojen tanssit ja yhdysvaltalaisten prom-tanssiaiset, löytyy koulumaailmoista myös räikeitä eroja. Meillä Alppilassa opiskelijat huolehtivat siitä, etteivät poissaolokiintiöt täyty – eivät jatko-opiskelun järkyttävän suurista kustannuksista. Keskustelua käydään lähinnä kännykän käytöstä – ei siitä, pitäisikö opettajien kantaa käsiasetta mukanaan.

Laadukas koulutus saattaa tuntua meille itsestäänselvyydeltä, kuten monet muutkin asiat, joista iso osa maailman väestöstä joutuu päivittäin taistelemaan. Erityisen huono tilanne on köyhissä maissa, joissa varsinkaan tytöillä ei ole tasa-arvoista mahdollisuutta kouluttautua. Maiden tai merten ylitse ei kuitenkaan tarvitse lähteä etsimään epäkohtia tasa-arvossa: Suomessa esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja mahdollisuuksia yhdenvertaiseen eloon poljetaan jopa lain tasolla.

Ongelmia, joita valkoinen lakki ei alleen peitä, löytyy toki myös kovasti kehumastamme koulutuksesta. Koulutukseen kohdistuvat leikkaukset ja niiden seuraukset syövät sitä hienoa koulutusjärjestelmää, josta meidät muumien ja Sibeliuksen lisäksi maailmalla tunnetaan. Esimerkiksi luokkakokojen paisuminen vaikuttaa opetuksen laatuun, ja yliopistojen pääsykoeuudistukset uhkaavat monen jatko-opiskelupaikkaa.

Tämä aurinkoinen lauantai ei kuitenkaan ole murehtimiselle tarkoitettu päivä. Tänään me juhlistamme uutta sukupolvea, sivistystä, uusia alkuja ja loppuja. Nämä päätä puristavat vappuhatut symboloivat sitä valtaa, joka meillä on käsissämme. Tässä salissa istuu tulevaisuuden päättäjiä, toimijoita, vaikuttajia ja tekijöitä. Esimakua vaikuttamisen mahdollisuuksista monet meistä saivat alkuvuoden presidentinvaaleissa, joissa pääsimme käyttämään äänioikeuttamme ensimmäistä kertaa.

Alppila on suonut meille jokaiselle tulevaisuuden toivolle turvallisen ja hyväksyvän ilmapiirin, jonka puitteissa olemme saaneet kasvaa ja vuorollamme kukoistaa. Olemme saaneet versoa reilussa ja suvaitsevaisessa koulussa, jossa jokainen ihminen on tasavertainen: Opiskelijat tulevat toimeen toistensa kanssa. Eri vuosikurssien välillä ei ole syvää kuilua. Opettajat ja opiskelijat ovat joukkuetovereita, eivät toistensa vastustajia.

Muistatteko – rakkaat ylioppilaat – lämpimän elokuisen päivän vuonna 2015, kun noin 200 yläasteelta vapautettua teiniä marssi sisään Alppilan jylhistä rautaporteista, aloittaakseen elämänsä toisen asteen opiskelijoina. Edessä oli 75 kurssia, 17 risteilyä, 15 koeviikkoa sekä kymmenkunta kokoontumista Alppi- ja Lenininpuistossa. Ensimmäisenä mieleen jäi lämmin vastaanotto, joka rauhoitti uusia ja jännittyneitä ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Vastaanoton avosyli muuttui kuitenkin pikkuhiljaa avokämmeneksi, jolla yläastelaisista kaulittiin lukiolaisia. Samalla viikolla tuli jäsennellä Saksan toisen maailmansodan sotastrategiaa, eritellä kolumnin argumentaatiota, hämmästellä Amazonin sademetsän biodiversiteettiä ja opetella valssiaskel virheettömäksi. Hukkaan opit eivät suinkaan mene: viimeksi mainittua valssiaskelta moni meistä tulee soveltamaan jo tänä iltana.

Nyt kaikki on takana, ja tulevaisuus ammottaa arvaamattomana. Verestä, hiestä, kyynelistä ja kofeiinipitoisista juomista koostuvien vuosien aikana ei kenenkään meistä ole tarvinnut kohdata opiskelun tuomia vaikeuksia yksin. Niin hermoromahdukset kuin ilonkin hetket on koettu yhdessä. Kolmen vuoden aikana on Alppilan seinien sisällä ehditty solmia kestäviä ihmissuhteita, hymyilty, naurettu, itketty, riidelty ja sovittu.

Ikävä tulee. Siirrymme eteenpäin, ja käteen meille jää lakin lisäksi muistot ajasta, jolloin kaikki tuntui samaan aikaan niin painavalta ja höyhenen kevyeltä.

On myös paljon kiitettävää.

Rakas ja korvaamaton kotiväki: kiitos kannustuksesta, luottamuksesta, huolenpidosta ja autokyydeistä pommiin nukuttuina aamuina.

Rakkaat ystävät ja ylioppilaat tässä salissa: kiitos toveruudesta, vertaistuesta, ilosta ja lainatuista matematiikan tehtävistä.

Rakkaat ja oivat opettajat: kiitos joustamisesta, kärsivällisyydestä, läsnäolosta, esikuvina olemisesta ja onnistuneesta opetuksesta, josta teillä on 136 elävää esimerkkiä.

Rakas Alppilan yhteisö: Kiitos näistä ainutlatuisista vuosista! Meissä kaikissa elää Alppilan Henki.

Lihasmuistiin jää myös eräs huudahdus, joka raikaa aina niin kirkkaana ja korvia särkevänä. Alppilan ylioppilaat, mistä me tullaan? Mitä me halutaan?

Mieleeni on jäänyt alakouluajoilta luokan seinällä ollut Tove Janssonin elämänviisaus, jonka muistan elävästi edelleen ja jonka haluan jakaa lopuksi kanssanne: “Vain ani harvat tietävät, miten minkäkin pitää olla, ja vain muutamat selviävät kaikesta omin neuvoin.”

IMG_1864

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: