Musiikin projektikurssilla esiinnytään

Viidennen jakson MU5-kurssille ilmoittautui tänä keväänä runsas kaksikymmentä opiskelijaa.

Eräs kurssin ulkopuolella suunniteltu Alppilan tanssillinen musikaaliprojekti kaipasi bändiä esitykseensä ja lähdimme pohjaamaan kurssin toteutustapaa yhteismusisoinnin kautta treenaamalla säestyksiä kahteen kappaleeseen Shine ja Candy Store.

Koska kurssi ajoittui mukavasti myös vapun kynnykselle, syntyi idea flash mob -tyylisen yllätyksen järjestämisestä koulun aulassa aattona 30.4. Eräs kurssilaisista innoitti saksofoninsoittotaidoillaan valitsemaan settilistalle mitä tarttuvimmat biisit legendaarisilta artisteilta Beyoncé ja James Brown,  ja näin ollen luokassa alettiin treenaamaan rytmikkäitä riffejä “Crazy In Love” ja “I feel good” -kappaleisiin. Hupaisat synatorvisoundit saivat aikaan naurun remakan luokassa moneen otteeseen ja toisinaan työrauha herpaantui pahastikin menevän meiningin myötä. Itse esitys toi kuitenkin kiitosta koko koululta ja sujui uskottavalla otteella. Esiintymisjännitykseltä ei tokikaan vältytty, mikä kuuluu teemana kurssin tavoitteiden kannalta harjoiteltaviin osa-alueisiin.

“Whoah! I feel good… dy-dy-dy-dy-dy-dy-dy!”

Lukuvuoden päättävässä kevätjuhlassa tullaan kuulemaan vielä Eppu Normaalin kaunis kappale Kun olet poissa, joka kannusti ryhmää jaksamaan ja treenaamaan uutta biisiä viime metreillä innokkaan solistin johdosta. “Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa, sitä hetkeä jolloin en, elä tolloillen.”

Projektikurssille toivottiin mahdollisuutta työstää omia kappaleita tai tehdä musiikkia koneella. Tämän hetkisten puitteiden ja päälle painavan muuton vuoksi resurssit eivät mahdollistaneet toiveita halutulla tavalla. Myös Oodi-kirjaston studion valmistumisen viivästymisen vuoksi jätämme teknologiset työvaiheet uuteen, uljaaseen Alppilaan.

Seuraava MU5-kurssi on tarjolla 5. jaksossa keväällä 2020. Uudistetut musiikkiluokkatilat ja studio tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia toteuttaa kurssisisältöä monin eri tavoin ja opiskelijoiden oma ideointi on kovin tervetullutta!

Hyvää kesää!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: