Viron opintomatka 26.10. – 29.10.2019

Tavoitteenamme oli tutustua Viron historiaan ja kulttuuriin pintaa syvemmältä, joten suuntasimme vuorobussilla Tallinnasta Tarttoon. Monet opiskelijoista olivat käyneet Tallinnassa, mutta Tartossa ei kukaan. Vietimme kaksi yötä hostellissa Tartossa ja yhden Tallinnassa. Tarton Looming Hostel oli meille ennestään tuttu, mutta Tallinnan Hostel Rootermanissa ei kukaan ollut yöpynyt.

”Tultuamme Tartoon alkoi hostelli hiukan aluksi epäilyttää, mutta sitten myöhemmin siihen tutustuessa oli se ihan mukava. Tallinnan hostelli oli hiukan hienompi kuin Tarton, mutta se olikin huomattavasti uudempi. Kivaa Tallinnan hostellissa oli sen sijainti, kaupunkia pääsi tutkimaan helposti ja huoneet oli kanssa tilavia.”

”Ekologinen hostelli oli mielestäni tosi kiva idea ja myös hyvin toteutettu.”

Ryhmässämme oli kahdeksan 1. vuoden opiskelijaa ja kaksi opettajaa. Yksi syy Tarton valintaan oli siellä oleva yliopisto, jossa kävimme tutustumassa opiskelumahdollisuuksiin lääketieteellisessä tiedekunnassa. Tapasimme myös siellä opiskelevia suomalaisia. Toinen pääkohteemme Tartossa oli Viron kansallismuseo, joka kiinnosti meitä paitsi museona myös arkkitehtuuriltaan. Opiskelijoille annettiin tehtäväksi havainnoida tietotekniikan käyttöä tässä modernissa museossa ja poimia yksi todella kiinnostava esine.

”Digitaalisuus näkyi kansallismuseon näyttelyiden esillepanossa melko laajasti. Esineiden infotekstit pystyi kääntämään kielestä toiseen helposti pääsylippua käyttäen. Esittelyt olivat myös usein digitaalisilla näytöillä ja joitakin härpäkkeitä pystyi kokeilemaan esimerkiksi kosketusnäyttöjen avulla.”

”Viron kansallismuseon tietotekniikka oli aika siistiä, tuli mietittyä, että sellaista voisi olla Suomessakin. Se että pystyi kuuntelemaan ja/tai lukemaan omalla kielellä, oli paljon kiinnostavampaa ja sai ymmärtämään näyttelyä eri tavalla. Näyttely oli myös kiinnostava sen erilaisten esittelytapojen vuoksi, sillä yleensä museoissa asiat vain esitellään pienen tekstin ja esineen avulla. Tartossa asiat oli esitetty niin, että vaikka ei olisi kieltä ymmärtänytkään, olisi silti varmasti kiinnostus herännyt jokaisella.”

”Valitsimme mielenkiintoisimmaksi teokseksi aika avaruusmaisen näköisen musiikintekoesineen. Siinä oli erilaisia kohtia, joihin sai sovittaa erilaisia ns. kasetteja, joista ilmestyi koneen keskelle video tai symboli, biitti, ääninauha tai vaikka valo. Näin jos jokaiseen kohtaan jätti yhden kasetin, syntyi musiikkia ja videoyhdistelmä koneen keskelle. Teoksessa oli mielestäni käytetty elektroniikkaa hienolla eikä niin ilmiselvällä tavalla. Koneeseen ei tarvinnut laittaa mitään sisään, sillä se tunnisti tietyn kasetin heti sen osuessa koneen pintaan.

”Lentäjänkypärä. Kypärä oli käytössä Neuvostoliiton ilmavoimissa 1980-luvulla. Tämän kypärän omistaja, Teo, suoritti viimeisen lentonsa hävittäjälentäjänä 1991 ja erosi sen jälkeen armeijasta.”

AHHAA-tiedekeskuksessa vierähti myös pari tuntia. Saimme sinne runsaat alennukset Eckerö-linen lipuilla.

31d742ae-b578-4aaf-81e4-b1645f59c740

Tartossa oli erilaista ja mielenkiintoista puutalot ja vanha kaupunki hienoine katunäkymineen ja kahviloineen. Ainoa asia, mikä meitä ei suosinut, oli sää. Baltian yllä lepäsi matalapaine koko viikonlopun emmekä sen vuoksi voineet juuri kuvata ulkona, mutta onneksi parina päivänä oli poutaa.

b8feabef-8e7b-451c-96b4-3925d624a277

Tartossa hotellin edessä

Tallinnassa päädyimme äänestyksen jälkeen tekemään retken Fotografiskaan, minkä jälkeen lounastimme Telliskiven alueella. Paluumatkalla meri oli tyynempi eikä kukaan tullut merikipeäksi kuten menomatkalla.

39a027a2-ee6b-491f-93ad-dc3675193f86

Telliskivi. Roskista tilataidetta.

bec73e17-83a1-4e1e-9230-47e1021477ff

Tallinnan Forografiska-museossa olivat esillä skotlantilaisen Kirsty Mitchellin “Wonderland”-näyttely, englantilaisen Alison Jacksonin “Truth is Dead”-näyttely ja kiinalaisen Yang Fudongin “Moving mountains”-näyttely.

625f82fb-5f5b-42ae-877d-be790b6025c2

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: