Ylioppilaan puhe 30.5.2020

30.5.2020 Vilhelm Kivipuro

Rehtori, opettajat, henkilökunta, Alppilan opiskelijat, juhlaväki ja ennen kaikkea te uudet ylioppilaat, tänään me juhlistamme hyvinkin poikkeuksellisissa oloissa meitä tuoreita ylioppilaita. Tervetuloa meidän ennennäkemättömiin etälakkiaisiin!

Tänä keväänä tapahtuneet muutokset ja niiden tahti ovat nostaneet mieleeni kaaosteoriana esitetyn perhosefektin. Teorian ideana on, että perhosen siivenisku voisi saada aikaan myrskyn toisella puolella maailmaa. Väistämättä tulee tunne, että me elämme juuri nyt sellaisessa myrskyssä.

Sen lisäksi, että juhlistamme meidän valmistumistamme nyt poikkeusoloissa, on meidän vuosiluokkamme kokenut paljon myös muita siiveniskuja ja niistä aiheutuneita myrskyjä. Ensimmäinen siivenisku tapahtui jo ennen meidän lukio-opintojemme alkua. Alppilan lukiossa alkoi peruskorjaus, ja siksi meidän lukiotaipaleemme alkoikin elokuisena päivänä Haagassa Mäkipellontiellä. Kaksi vuotta myöhemmin saimmekin jälleen totutella uuteen rakennukseen, kun pääsimme takaisin Alppilaan. Olo oli kuin ekaluokkalaisella: meidän piti opetella uudestaan miten kulkea eri kerrosten välillä ja miten käyttää jatkuvasti piippaavia kaappeja.

Heti lukion alussa me kohtasimme haasteena myös uuden opetussuunnitelman. Digikirjat, muut sähköiset oppimateriaalit ja kokeiden sähköinen Abitti-järjestelmä olivat meille alkuvaiheissa täysin vieraita. Tuntui, että meidän piti opetella alusta miten oppia. Samaan aikaan kun me vasta totuttelimme tähän uuteen tapaan oppia, muuttui myös tulevaisuus pelottavaksi, kun yliopistojen opiskelijavalintaa alettiin uudistaa.

Erityisesti tämä kevät oli täynnä muutoksia, ja varsinkin ylioppilaskirjoitukset tuntuivat isolta vastoinkäymisten vyyhdiltä. Vielä helmikuussa meidän suurin murheemme oli se, miten pääsemme läpi matematiikasta tai ruotsista. Maaliskuussa murehdimme kuitenkin jo sitä, pääsemmeköhän kirjoittamaan niitä ollenkaan. Unelmoimme kirjoitusten lykkäämisestä, mutta uni muuttui nopeasti painajaiseksi, kun sen sijaan niitä päätettiinkin aikaistaa. Lukulomasta riistettiin viikko pois varoituksetta, ja suurin osa meistä istui salissa kirjoitusviikolla monta päivää putkeen. Keväällä siiveniskujen aiheuttamat myrskyt olivat siis rajuja, mutta tässä me nyt olemme, ylioppilaslakit päässä ja hieman jo rypistyneet todistukset kourassa.

Vaikka viittasin tähän kevääseen myrskynä, näen, että poikkeustila on meille myös tilanne oppia. Me elämme nykyään hyvin yksilökeskeisessä maailmassa ja erityisesti länsimaissa me erehdymme usein ajattelemaan, että yksin pärjäävä ihminen on yhtä kuin menestynyt ihminen. Globaalien kriisien aikoina huomaamme kuitenkin tällaisen ajattelumallin epäkohdat. Tämä poikkeustila on osoittanut, että tarvitsemme toisiamme juuri nyt enemmän kuin koskaan.

On ristiriitaista, että ymmärrämme solidaarisuuden merkityksen, mutta oikeudenmukaisuus ei silti toteudu vieläkään kaikkialla. Erilaisuutta pelätään, eikä sille siksi anneta tilaa kasvaa. Ennakkoluulot syövät erilaisuutta rikkaruohojen tavoin. Siinä missä rikkaruohot vievät kukilta tilaa kasvaa, vievät ennakkoluulot erilaisuudelta mahdollisuuden kukoistaa. Myös Suomessa on ennakkoluulojen aiheuttamia epäkohtia: naiset työllistyvät edelleen miehiä huonommin, rasismia esiintyy yhä huolestuttavan paljon ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen perusoikeuksista kiistellään vielä nykyisinkin.

Siksi haluan rohkaista kaikkia kyseenalaistamaan omia ennakkoluulojaan. Älkäämme unohtako kriittisen ajattelun taitoa myöskään tosielämän harjoituskentillä. Juuri sosiaaliset kohtaamiset ovat niitä areenoita, joilla koettelemme omaa kykyämme moniulotteiseen ajatteluun. Uskaltakaamme kohdata toisemme ihmisinä. Sellaisessa maailmassa ainakin minä haluaisin elää.

Oikeudenmukaisuus on meitä alppilalaisiakin yhdistävä arvo. Alppila on opettanut arvostamaan erilaisuutta, herättänyt huomaamaan ennakkoluuloja ja auttanut katsomaan maailmaa eri näkökulmista: se on siis antanut meille tilaa kasvaa. Muistakaamme sama ennakkoluulottomuus ja ihmisten kohtaamisen taito myös tulevaisuudessa. Sitä taitoa tämä maailma tarvitsee tällä hetkellä.

Tämä valkolakki toimii merkkinä kaikista oppimistamme tiedoista ja taidoista. Se symboloi mahdollisuuksia, joita koulutus meille tarjoaa. Me olemme tulevaisuuden äänestäjiä, vaikuttajia ja päättäjiä. Asiantuntijoita, tutkijoita ja tiedon välittäjiä. Me olemme uuden sukupolven ääni, ja nyt on meidän aikamme vaikuttaa siiveniskuin. Meidän harteillemme on sysätty iso velvollisuuden taakka, kuten oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja ilmastonmuutokseen liittyvät ongelmat. Haasteet ovat suuria, mutta myrskyn syntymiseen riittää tosiaan pelkkä siivenisku. Meilläkin on siis mahdollisuus saada aikaan suuria.

Lukiosta jää käteen kuitenkin myös paljon enemmän kuin pelkästään paperi, joka osoittaa, kuinka monta filosofia osaamme nimetä tai kuinka hyvin ymmärrämme luonnon monimuotoisuutta. Lähdemme Alppilasta lukuisten ystävien, ja vielä lukuisempien muistojen kanssa. Erityisen lämmöllä jäänkin muistelemaan juuri teitä kanssavalmistuneita. Te olette värittäneet kolmivuotista taivaltani niin synkkinä maanantaiaamuina aulan sohvilla kuin myös aurinkoisina perjantai-iltoina Lenininpuistossa.

Sellaisissa arkea lämmittävissä hetkissä olen ajatellut, että tiedän, mitä niin ylistetty Alppilan henki tarkoittaa. Se ei ole termi, jonka selitys löytyisi sanakirjasta, ja jokainen kokee sen siksi varmasti eri tavalla. Minulle Alppilan henki on sitä, että menneisyyden harmit eivät ole tuntuneet ihan niin pahoilta ja sitä, että epävarma tulevaisuus ei ole pelottanut ihan niin paljoa. Se on ollut sitä, että tunnen kuuluvani jonnekin. Alppilan henki tulee meistä, ylioppilaista, opettajista ja muista opiskelijoista. Me olemme Alppilan henki.

Mitä tulee tähän päivään, on myrskyn jälkeen onneksi usein tyyntä. Voimme siis tänään keskittyä täysin juhlistamaan sitä, että vuosien työn jälkeen päätämme koristaa vihdoin tämä valkoinen lakki. Pitäkäämme sitä merkkinä suoritetuista opinnoista ja muistona kaikesta, mitä olemme yhdessä kokeneet. Onhan valkolakki hieman muutakin kuin pelkkä vappuhattu.

Vaikka me olemme tehneet suuren työn, on tämän lakin takana myös muita, joita haluan meidän kaikkien ylioppilaiden puolesta kiittää.

Hyvä kotiväki: te olette saaneet kärsiä kotona suurimmista itkupotkuraivareista, te olette joutuneet opettamaan asioita, joita ette välttämättä itsekään aina ole ymmärtäneet. Te olette kannustaneet jatkamaan silloin, kun olisi tehnyt mieli jättää leikki kesken. Kiitos siitä.

Hyvät opettajat: te olette opettaneet aineiden lisäksi myös ihmisyyttä: empatiaa, läsnäoloa ja välittämistä. Te ette ole olleet pelkästään opettajia, vaan myös vertaisiamme. Olette jakaneet ilot ja surut kanssamme. Kiitos siitä.

Hyvä rehtori: uuteen kouluun tulo ei varmasti ole ollut helppoa, mutta olet ottanut asiat loistavasti haltuun. Erityisesti kuluneena vuotena olet kannatellut Alppilan henkeä läsnäolollasi. Kiitos siitä.

Hyvät ylioppilaat: onnittelut ja kiitokset teille. Kiitokset vertaistuesta, ystävyydestä ja muistoista. Tähän tämä kaikki nyt huipentuu. Ylioppilaslakit päässä olemme valmiita jatkamaan maailmalle. Muistakaamme kuitenkin aina,

mistä me tulemme?

ja mitä me haluamme?

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: